sunnuntai 13. toukokuuta 2012

siivouspäivä.

Kierrätys- ja kirpputoriseikkailut jatkuvat. Eilen lorvailin aikani kotona ja vedin sitten vekkihameen ja Beatlespaidan niskaani ja lähdin haistelemaan Siivouspäivän meininkejä. 


 Tämän piti olla khuuli aarteenmetsästysposeeraus, mutta onnistuin vaan huitaisemaan fortuna -pelin lattialle.

Ensimmäisenä otin suunnan kohti Karhupuistoa. Alkuperäinen tarkoitukseni oli mennä sinne itsekin myymään isoiksi kasoiksi kertyneitä kirppisrojujani, mutta koska sää oli kurja enkä ollut ehtinyt käymään myytäviä tavaroita läpi ajattelin tyytyä pelkkään kiertelyyn. Sitäpaitsi kaikki aarteet jää aina välistä jos on jumissa oman "myyntikojunsa" luona. 




Olin kenties sen verran myöhään liikkeellä ja kaikesta tavaramäärästä niin hämmentynyt, etten löytänyt Karhupuiston aarreaitoista yhtään mitään. Yksi hame olisi ollut kiva, mutta aivan liian suuri meikäläiselle. Sen sijaan join kahvit, haistelin tunnelmaa, törmäsin Maukkuun ja totesin, että lämpimämpi varustus olisi voinut olla paikallaan. Niinpä kipaisin siitä sitten kotiin sonnustautumaan lämpimämpään takkiin, lapasiin ja pipoon, jonka jälkeen matka jatkui Arabian Katufestivaaleille.





Kävin jututtamassa H:ta (jolla oli ollut katufestareilla päivemmällä keikka), pengoin kierrätystavarat aarteiden toivossa ja tein sitten pienen lenkin lähikortteleissa. 



Läheiseltä kirppispaikalta tein ainoan maksullisen löytöni ja kuuntelin hetken jotain tuntematonta yhden miehen keikkaa. Yhdellä kadunpätkällä näin taiteilua ja toiselta löysin laatikkopuutarhan sekä jälleen yhden "ota tästä"-pöydän, josta tarttuikin pari pientä juttua mukaan. "Kalmarin farmi" nauratti, koska kalmareista tuli väännettyä vitsiä taannoisella Japanin visiitillä.



Viiden aikoihin ihmiset alkoivat pistää katufestivaaleja pakettiin ja minä suuntasin aarteineni kavereiden residenssiin sadetta pakoon. Ilta jatkui iloisesti hyvällä porukalla tupariläksiäisiä juhliessa.

Vaan tässäpä nyt sitten se ryöstösaalis mikä reissultani kerääntyi:

 Virkattu pipo 50 senttiä. Minilaukku, teoriakirja ja pienoislaivapullo ilmaiseksi.

Seuraavalla kerralla otan seuralaisen mukaan (jotten häpeile yksin kameran kanssa heilumista), pistän oman myyntipöydän pystyyn ja olen aikaisemmin liikenteessä. Vaikka saalis jäi pieneksi niin mukavinta olikin juuri se kirppistunnelman fiilisteleminen ja tekemisen meininki. Näitä lisää!

4 kommenttia:

Maukku kirjoitti...

Toi siun vekkihame on hurmaava! Ja oisinpa ite tajunnut mennä käymään Arabiassa tai jossain muuallakin kuin täällä kotikulmilla.... Kivoja löytöjä oot tehny. Toi laivapullo on aarre!

Allu. kirjoitti...

Toi vekkihame on monen asukriisin pelastus! No siellä Arabiassa ne pisti tosiaan jo tavaroita pakettiin melkein heti kun pääsin paikalle eli et kauheesti menettänyt. Päädyitkö sä vielä Karhupuistosta johonkin?
Toi laivapullo herätti mun (ei-niin-)sisäisen lapsen henkiin niin vahvasti että pakkohan se oli napata mukaan! Vähän niinkun olis pullopostia löytänyt. (:

Aada kirjoitti...

Onpa ihanan värinen hame! Ja pitää kyllä mainita, että sulla on varsin mielenkiintoinen ja kauniita kuvia pullollaan oleva blogi. :)

Allu. kirjoitti...

Oi kiitos paljon! (: